Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.07.2010 - 09:39

Meillekin ostettiin nyt sitten vihdoin ja viimein se vohvelirautaa, jota voin myöntää enemmän kuin kinunneeni :D Eilen illalla sitten paistettiin sillä iltapalat meille ja oi että kun maistu <3

n. 12 vohvelia

6 dl maitoa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita

Sulata voi ja anna jäähtyä hieman. Vatkaa maitoon muut ainekset ja lopuksi voisula. Vatkaa tasaiseksi. Paista vohveliraudalla käyttöohjeiden mukaisesti. Tarjoile hillon ja kermavaahdon kanssa.

Kategoria: Jälkiruuat
29.05.2010 - 19:57

En muista, oonko joskus maininnu, mutta rakastan Risifrutteja, eli siis niitä kaupan välipalahommeleita, missä on riisivanukasta ja hilloo. Oon mietiskelly, että mitenköhän niitä vois tehä ite ja päätin tänään olla rohkee ja yrittää! :D Äiti kun oli aamulla keittäny riisipuurookin, niin tää oli ihan nopee juttu siis :) Eihän tästä tietenkään ihan samanmakuista tullu, kun siitä kaupan, mutta ei yhtään hullumpaa kuitenkaan! Kannattaa kokeilla, jos nuista Risifruteista tykkäät! Sitten tähän loppuu tiedotus kaikille äideille (ja miksei isillekin) :D Nimittäin jos sinun nyt hirveesti tekiskin mieli mennä käpälöimään lapsesi omaisuutta niin ÄLÄ KUITENKAAN TEE SITÄ! Tuo oma rakas äitimamma tuli meinaan aamulla tuohon tälleen että "minä vähän näitä sinun housuja siistin". Kädessä sillä oli mun farkut, jotka olin ihan ite suurella tuskalla ja vaivalla kuluttanu, vaalentanu ja repiny. Ja tää yks sitten oli ne kaikki roikkuvat langanpätkät leikannu, eli nää housut on nyt niinkin hienot, että niissä on sellasia alastomia reikiä lahkeet täynnä - ei oo hienot. Voin sanoo, että ottakaa tästä nyt opiksi kaikki, jos ette halua lapsenne vihoja niskoihinne, minä ainakin olin AIKA vihanen tuon jälkeen.

8 annosta

Vaniljakastike:
1 kananmuna
2 rkl sokeria
2 rkl maissijauhoja
4 ½ dl punaista maitoa
2 tl vaniljasokeria

Vaniljariisi:
6 dl riisipuuroa
4 dl vaniljakastiketta (yllä ohje)
sokeria

Kauramurut:
50 g voita
3 rkl siirappia
2 ½ dl kaurahiutaleita

5 dl vadelmia
kanelia

Valmista ensin vaniljakastike. Vatkaa munan rakenne rikki, lisää sokeri, maissijauhot ja maito. Kuumenna koko ajan hämmentäen ja keitä noin viiden minuutin ajan. Anna jäähtyä ja lisää vaniljasokeri. Valmista seuraavaksi kauramurut. Sulata voi ja siirappi ja sekoita kaurahiutaleet joukkoon. Levitä pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa niin, että saavat vähän väriä, eli noin viitisen minuuttia. Erota vaniljakastikkeesta tarvittava määrä ja sekoita se riisipuuroon. Lisää sokeria tarvittaessa, mutta ota huomioon, että kauramurut ovat aika makeita. Kokoa maljat laittamalla annosastioihin vadelmia, vaniljariisiä ja kauramuruja päällekkäin. Ripsauta pinnalle aavistus kanelia.

Kategoria: Jälkiruuat
24.05.2010 - 14:31

Tulin koulusta kotiin ihan märkänä ja kädet jäässä, koska vettä sato kaatamalla ja sain pyöräillä tuossa mitä ihanimmassa säässä 20 minuuttia, joten mieli teki jotain lämmintä ja hyvää. Meillä oli paljon päärynöitä jääkaapissa, joten halusin tehdä jotain niistä. Tällasta sitten synty :)

1 iso päärynä
3 persikan puolikasta
kourallinen puolukoita

Kuorrute:
50 g voita
1 ½ dl leseseosta
2 rkl ruokosokeria

Pilko hedelmät ja laita uunivuokaan. Sulata kuorrutteen voi ja sekoita sokeri ja leseet siihen. Ripottele hedelmien päälle. Paista paistosta 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Kategoria: Jälkiruuat
27.02.2010 - 21:34

Tällasta jälkkäriä eilen :--)

6 dl appelsiinimehua
sokeria maun mukaan
1 dl vettä
3 rkl perunajauhoja
1 appelsiini

Sekoita sokeri ja mehu kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita vesi ja perunajauho keskenään ja lisää ohuena nauhana mehuun koko ajan sekoittaen. Anna pulpahtaa ja siirrä pois levyltä. Kuori appelsiini ja poista kalvot siitä. Pieni ja lisää kiisselin joukkoon.

Kategoria: Jälkiruuat
10.01.2010 - 13:11

Toissa iltana alkoi tehdä hirmuisesti mieli rahkaa ja päätin sitä sitten tehdä kun aineksiakin löytyi :)

1 prk maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
n. 4 rkl sokeria tai maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
1 pieni prk ananaspaloja
1 banaani
1 appelsiini

Vaahdota kerma ja lisää sen joukkoon rahka ja sokeri. Kuori ja pilko hedelmät ja sekoita rahkan joukkoon. Maista ja lisää sokeria lisää tarvittaessa.

Kategoria: Jälkiruuat
24.09.2009 - 17:00

Tässä erittäin helpon ja herkullisen jälkiruuan ohje. Meillä ainakin on omassa puussa paljon omenoita ja lisäks saatiin mun tädiltä :) Kohta lähden kattomaan Cheekkiä ;P

4 annosta

4 omenaa
3/4 dl rusinoita
½ dl sokeria
1 tl kanelia
1 dl vettä
25 g voita
siirappia

Pese omenat ja poista niistä kodat omenaporalla. Aseta omenat vierekkäin uunivuokaan. Yhdistä kaneli ja sokeri.Täytä keskustat rusinoilla, ripottele välillä kanelisokeria koloihin. Jos sokeri ei mahdu kokonaan, kaada loppu vuoan pohjalle. Pilko voi ja kaada vesi vuoan pohjalle myös. Kaada hieman siirappia omenoiden päälle. Paista uuniomenoita 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Valele omenoita paistamisen aikana pari kertaa vuoan pohjalla olevalla liemellä. Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

Kategoria: Jälkiruuat
05.07.2009 - 23:10

Kliivia oli tehnyt tätä kiisseliä, ja se vaikutti niin hyvältä, että pitihän minunkin ;) Oli kyllä ihanaa, perhekin kehui :) Ihanan raikasta ja semmosta makeeta kuitenkin. Sain limenkin testattua, en ole sitä nimittäin koskaan ennen käyttänyt missään ainakaan muistaakseni. Kuva on kyllä ihan hanurista. Jotenki toi ympäristö vielä perjantaina kun tätä tein nii näytti hienolta, mutta ei enää... :D Mut jos siitä selvää sais... Ohje on kopsattu suoraan Kliivialta, muutin vain sen verran, että lisäsin vielä hieman limetin kuorta raastettuna.

Vaniljakiisseli:
6 dl maitoa
0,75 dl Maizenaa
0,5 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria (laitoin 2 tl)

Sekoita kattilassa kylmä maito, maizena ja sokeri. Kuumenna seosta sekoittaen kunnes sakenee. Nosta pois liedeltä ja lisää vanilliinisokeri. Kaada tarjoiluastioihin ja ripottele sokeria päälle.

Limekiisseli:
4 limen mehu (1,25 dl)
3 dl vettä
0,75 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
(1 tippa keltaista tai vihreää elintarvikeväriä)

Sekoita kaikki aineet ja kuumenna levyllä sekoittaen kunnes pulpahtaa. Ota pois liedeltä ja kaada vaniljakiisselin päälle. Ripottele päälle sokeria ja laita kylmään tekeytymään.

Kategoria: Jälkiruuat
20.05.2009 - 22:30

Tällaista suklaamoussea tein äitienpäiväksi. Joo, päivitykset vähän myöhässä :/ Mut tulee kumminkin ;) Tää on kyllä niin hyvää tämä vaahto...! En nyt osaa tähän mitään sen enempiä sepostaa, mutta tänään oli kiva päivä :)) Kaikkia varmasti kiinnosti. :)

4 annosta

2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
½dl tomusokeria
125 g tummaa suklaata

Vaahdota valkuaiset omassa kulhossaan ja kerma omassa kulhossaan ja laita odottamaan. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi ja kovahkoksi vaahdoksi omassa kulhossaan. Sulata suklaa ja vatkaa keltuaisvaahdon joukkoon. Lisää muut vaahdot joukkoon. Annostele tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi hyytymään. Koristele halutessasi, itse laitoin jottain tuommosia suklaa"puikkoja" ja helminomparelleja :)

Kategoria: Jälkiruuat
10.03.2009 - 15:39

Tykkään paljon Valion Vanilla-rahkavaahdoista ja päätin koittaa vähän imitoida sitä kotona. Ainekset on heitelty päästä. Tästä tuli kyllä mielestäni hyvää ja melkein samanlaista kuin se kaupankin, joka on vaan paljon kalliimpaa. Liivatteen määrä voi tuntua ehkä liian pieneltä, mutta tämän ei olekaan tarkoitus hyytyä, vaan liivate on antamassa vähän rakennetta. Liivatteiden määrää voi tietysti isontaa, jos siltä tuntuu :) Käytin koristelussa mangososetta ja tein myös valkosuklaasta tuollaisia rullia.

1 prk maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
3 säilykepersikanpuolikasta soseutettuna
1 mango-Piltti
n. ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl persikoitten lientä
2 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kuohukerma. Yhdistä kermavaahto, rahka ja hedelmäsoseet. Mausta vaniljasokerilla ja sokerilla. Kuumenna persikkaliemi kiehuvaksi ja liuota puristellut liivatteet siihen. Sekoita liivateliemi muihin aineksiin. Anna jäähtyä jääkaapissa jonkun aikaa ja vatkaa koko seosta muutama minuutti. Laita takaisin jääkaappiin vähintään tunnin ajaksi ja tarjoile.

Kategoria: Jälkiruuat
28.02.2009 - 13:30

Tämän ohjeen löysin Lupa herkutella-kirjasta. Eli "terveellinen" ohje pitäisi olla nyt kyseessä. Yleensä kyllä sanotaan että kaikki terveellinen on pahaa niin sillon tää on luultavasti epäterveellistä ;) Tein tuota kaurajuttua vähän enempi kun ohjeessa neuvottiin, kun se on vaan niin hyvää. Otin sitten raparperit pakkasesta...

Raparperihommeli:
1 litra raparperinpaloja
4 rkl sokeria
1 tl kanelia

Päälle:
75 g voita
3/4 dl sokeria
3 ½ dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
½-1 tl kardemummaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele uunivuoka, sekoita raparperipalat, sokeri ja kaneli ja laita vuokaan. Paista uunissa noin 20 minuuttia. Sulata sillä välin voi ja sekoita siihen muut päällyksen ainekset. Ota vuoka pois uunista ja levitä kaurajuttu siihen päälle. Paista vielä 10 minuuttia 225 asteisessa uunissa. Tarjoile kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

Kategoria: Jälkiruuat
30.12.2008 - 11:32

Meillä oli kerma menossa vanhaks, niin piti kehitellä jotain. Tämä ohje on jota kuinkin tomusokeripaketissa, ja olen tehnyt joskus viime vuonna. Vähensin kyllä sokeria ja silti tuli aika makeaa. Mutta hyvää :) Ja marjathan kumoaa sen kerman.... ;) Marjoina käytin mansikkaa ja mustikkaa.

2 dl kuohukermaa
4 kananmunan keltuaista
2 dl tomusokeria
400 g pakastemarjoja

Vaahdota kerma ja laita odottamaan jääkaappiin. Sulata marjat mikrossa ja soseuta huolellisesti. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi ja yhdistä siihen marjasose ja keltuais-sokerivaahto. Laita tarjoiluastioihin ja anna jäähtyä pari tuntia jääkaapissa.

Kategoria: Jälkiruuat
22.12.2008 - 19:46

Pidän hedelmistä tosi paljon, ja kun tänään ostettiin niitä paljon kaupasta, niin ajattelin tehdä hedelmäsalaattia. Oli hyvää ja myös helppotekoista :) Hedelmäsalaattiin voi käyttää mitä tahansa hedelmiä, mutta laitan tähän nyt ne, mitä itse laitoin.

1 omena
3 persikan puolikasta
1 kiivi
2 mandariiniä
muutama kourallinen viinirypäleitä
½ sitruunan mehu + vettä
persikoitten lientä
sokeria

Pese ja kuori hedelmät. Pilko ne itseäsi miellyttävän kokoisiksi suupaloiksi. Sekoita kulhossa. Lantraa sitruunamehu sopivaksi vedellä ja makeuta sokerilla. Laita hedelmien sekaan sitruunamehu ja persikoitten lientä makusi mukaan.

Kategoria: Jälkiruuat
01.12.2008 - 17:03

Tein jälkkäriks pannukakkua, kun teki vaan mieli :) Tuli hyvää. Teen normaalisti vähän summassa, mut otin nyt määrät ylös. Söin mansikka-raparperihillon kaa. Kuuntele tästä toki hyvää musiikkia samalla kun teet ;) (mut ei saa sit loukkaantua)

2 kananmunaa
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
3-4 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
25 g voita

Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Lisää suola, sokeri ja noin puolitoista desilitraa maitoa. Vatkaa hyvin sekaisin. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa loppu maito ja sulatettu voi joukkoon. Kaada uunipellille leivinpaperille ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Ja se sit kohoo vähän...:

Kategoria: Jälkiruuat
27.10.2008 - 17:34

Sit tein vielä tällasta jälkkärii tänää, kun teki mieli jotain makeeta, mutta sokeria ei ollu todellakaan paljoo. Helppoa, mutta yksinkertaista! Tämä suklaakiisseli oli kyllä aikas hyvän makusta.

Tarvitset:
5 dl maitoa
3 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maissijauhoa
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kattilassa kaikki muu paitsi vaniljasokeri. Kuumenna koko ajan sekoittaen ja keitä viisi minuuttia. Lisää valmiiseen kiisseliin vaniljasokeri.

Kategoria: Jälkiruuat
22.10.2008 - 19:53

Tätä tein tänää jälkkäriks, ku teki vaan mieli jotain tehhä. Ollaan tehty paristi koulussa ja ohje on hyytelösokerirasian kylestä. Tää maistuu hyvältä, ei oo liian makeeta ja vaihtelua saa helposti vaihtelemalla mehua ja marjoja. Tästä tulee 4-5 annosta.

Tarvitset:
4 dl puolukkamehua
1 dl hyytelösokeria
marjoja

Laita marjoja annosmaljojen pohjalle. Kiehauta mehu, lisää hyytelösokeri ja keitä, kunnes liemi kirkastuu. Lusikoin liemi marjojen päälle ja anna jäähtyä jääkaapissa.

Kategoria: Jälkiruuat
26.09.2008 - 09:40

Oon tehny näitä joskus pienempänä ja muistan, että oli hyviä. Tein näitä nyt sit perjantaina itelleni aamupalaksi, kun meikllä oli taksvärkkipäivä. Hyviä nää oli edelleenkin :) Ei niin rapeita, kuin letut, mutta paksumpia, vähän niin kuin pannukakkua letun muodossa. Kuva ei ole mikään kovin kaunis, mutta hyvän makusia ne on kumminkin ;)

 

Tarvitset:
2 kananmunaa
½ tl suolaa
1 tl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
5-6 dl maitoa
3 rkl voisulaa + paistamiseen voita

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää sokeri, suola ja puolet maidosta, sekoita tasaiseksi. Yhdistä leivinjauhe ja vehnäjauhot kulhossa. Lisää taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää loppu maito ja voisula. Paista pannukakut heti, koska leivinjauhe alkaa toimia heti, kun se lisätään nesteeseen. Kuumenna lettupannu. Sulata jokaiseen lettupannun syvennykseen pieni nokare voita. Annostele taikinaa kauhalla syvennyksiin ja paista, kunnes alapuoli on ruskea. Käännä ja paista toinenkin puoli. Tarjoile esimerkiksi hillon, kermavaahdon, banaanin, siirapin tms. kanssa.

Kategoria: Jälkiruuat
22.09.2008 - 17:48

Tällasen ohjeen löysin yhdestä Lupa herkutella-kirjasta. Lähinnä testasin vaan herkullisen ulkonäön perusteella :) Mutta oli tämä kyllä myös hyvää. Meillä ei kyllä ollut kaikkia tarvittavia aineksia, mutta se ei hidastanut minua, vaan laitoin sitten sitä mitä oli. Ohjeen mukaan tulee kuusi annosta.

3/4 dl vaahterasiirappia (minä laitoin saman määrän tavallista, koska ei ollut vaahteraa)
2 dl vettä
1 vaniljatanko
2 kanelitankoa
2 tähtianista (minä laitoin ½ maustemittaa tavallista anista)
ripaus inkivääriä
8 pientä kotimaista omenaa

Lohko omenat ja poista siemenkodat. Laita siirappi, vesi, anikset ja kanelitangot kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan. Pistä itse tankokin joukkoon. Kiehauta. Lisää liemeen omenat ja inkivääriä. Anna omenoitten maustua liemessä jääkaapissa. Sekoittele välillä. Jos haluat, voit tarjoilla lisäksi kermavaahtoa.

Tässä on vielä ruuan energiasisältö, jos joku sitä sattuu kaipaamaan. Energia oli laskettu kirjaan valmiiksi, eli se on laskettu luultavasti kirjan ohjeen mukaisesti.
107 kcal/annos

Kategoria: Jälkiruuat
17.09.2008 - 20:07

Tänään vielä tällaista iltapalaksi. Jälkiruuaksihan tämä oli tarkotus tulla, mutta jäähdytyksessä meni sitten vähän pitempään. Ei se mitään, hyvää oli joka tapauksessa.

Tarvitset:
4-5 dl puolukoita
1 l vettä
1½ dl mannaryynejä
sokeria

Soseuta puolukat sauvasekoittimella. Laita vesi ja puolukkasose kattilaan ja kuumenna, kunnes kiehuu. Lisää mannaryynit ja keitä niin kauan, että mannaryynit ovat pehmenneet. Muista sekoitella, ettei tule paakkuja. Jäähdytä niin, että puuro on jo melkein kylmää, ei haittaa, vaikka olisikin jääkylmää, vatkautuu ainakin paremmin. Mausta puuro mielesi mukaan sokerilla ja vatkaa puuroa sähkövatkaimella, kunnes se on "vaahtoa". Sokeri lisätään siksi vasta loppuvaiheessa, koska se helpottaa puuron vatkautumista.

Kategoria: Jälkiruuat
20.08.2008 - 20:07

Tällasta jälkkärii tänään.

Tarvitset:
Maitokiisseli:
5dl kevytmaitoa
½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2½ rkl perunajauhoja
Mustaherukkakiisseli:
mustaherukkasosetta
sokeria
vettä
5rkl perunajauhoja

Keitä ensin maitokiisseli. Sekoita kaikki muut aineet paitsi vaniljasokeri kattilassa ja kuumenna, kunnes pulpahtaa kerran. Se on nyt valmista. Tee mustaherukkakiisseli. Tee mustaherukkasoseesta, vedestä ja sokerista mieleisesi yhdistelmä, jota on suunnilleen saman verran kuin maitokiisseliä. Kuumenna ja kun kiehuu, nosta pois levyltä. Kaada ohuena norona vesitilkkaan sekoitettu perunajauho. Hämmennä koko ajan. Siirrä takaisin levylle ja kun kuplii yhden kerran, se on valmista. Laita mieleisiisi tarjoiluastioihin ja anna jäähtyä.

Kategoria: Jälkiruuat
Kirjoittaja

 

 
real time tracker
 
 
 

  


Ystäkirja

Käyhän vastailemassa ystäväkirjaani =)

Nooran ystäväkirja